mikä on kesäyrittäjä?

Kesäyrittäjä on 16-25-vuotiaille oululaisille ja Oulun lähikuntien nuorille suunnattu yrittäjyysohjelma, jossa nuori työllistää ohjatusti itse itsensä kesän ajaksi.


miten pääsen mukaan?

Hakea voit mukaan nettisivuillamme 17.5.2017 saakka. Hakiessasi mukaan tarvitset oman liikeidean, sekä motivaation toteuttaa sitä. Hakuajan päätyttyä järjestämme lyhyet haastattelut, joissa lähinnä varmistamme hakijoiden motivaation.


en ole oululainen, voinko silti osallistua?

Myös lähikuntien nuoret voivat osallistua Kesäyrittäjä-toimintaan. Tällöin he voivat osallistua Oulussa järjestettäviin koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksiin ja pyytää lisäapua käytännön järjestelyihin oman kuntansa 4H-järjestöltä. Voit itse varmistaa tukeeko oma asuinkuntasi toimintaasi kesäyrittäjäsetelillä.


minkälaisen yhtiömuodon voin valita?

Minkä vain itse tahdot! Edellisenä kesänä suurin osa osallistujista toimi yrittäjämäisesti yhteistyökumppanimme laskutusosuuskunta Ukko.fi:n kautta. Kesäyrittäjässä 2015 perustettiin myös osakeyhtiö, toiminimiä ja 4H-yrityksiä. Tärkeintä meille on, että nuori valitsee itse hänelle sopivan tavan toteuttaa liikeideaansa.



minkälaista tukea osallistuja saa?

Kesäyrittäjä alkaa toukokuun puolessa välissä yrittäjyyskoulutuksella, jonka jälkeen omaa liikeideaa aletaan työstämään käytännössä. Ohjelmassa mukana olevalla nuorella on viikottaisten tapaamisten lisäksi 24/7 mahdollisuus saada tukea ongelmiinsa projektinvetäjiltä, sekä laajalta verkostolta oululaisia yrittäjiä. Hakuaika ohjelmaan kestää 17.5.2017 saakka. Hakiessasi mukaan tarvitset vain oman liikeidean, hyvän motivaation ja valmiuden heittäytyä!

Nuorten on mahdollista saada toimintansa tueksi Oulun kaupungin myöntämä kesäyrittäjätuki, joka vastaa arvoltaan kesätyöseteliä. Kesäyrittäjätuen saadakseen seuraavien ehtojen on täytyttävä:

- nuoren kotikunta on Oulu
- nuori on 17-24-vuotias projektin alkaessa (22.5.2017)
- nuori ei ole hyödyntänyt Oulun kaupungin myöntämää kesätyöseteliä kesällä 2017 saman vuoden aikana
(kesätyöseteli ja kesäyrittäjätuki ovat toisensa poissulkevia)
- nuori ei ole vastaanottanut Oulun kaupungin opiskelijoiden kesätyöharjoittelupaikkaa
(Oulun kaupungin opiskelijoiden kesätyöharjoittelu ja kesäyrittäjätuki ovat toisensa poissulkevia)