Kesäyrittäjä tulee jälleen – isompana kuin koskaan!

Hellurei pitkästä aikaa!

Kesäyrittäjä on pitkin kevättä heräillyt talviuniltaan, ja nyt ollaan viime hetken valmisteluja vaille valmiita potkaisemaan käyntiin Kesäyrittäjä vuosimallia 2017! Mukaan on valittu jälleen uudet innokkaat yrittäjät, mutta uudet tuulet puhaltavat muutenkin. Tänä kesänä Kesäyrittäjä laajenee nimittäin myös Oulun alueen ulkopuolelle, kun mukana on yrittäjiä aina Yli-Iistä Oulunsaloon ja Kempeleeseen!

Hakuaika Oulun kantakaupungin alueella sulkeutui eilen 17.5. mutta Oulun lähialueiden osalta haku on vielä auki, joten ei muuta kuin hakemusta vetämään osoitteessa bit.ly/kesäyrittäjä2017.

 

image-uploaded-from-ios-1.jpg

Tänä kesänä kesäyrittäjäohjaajien määräkin on tuplattu, joten luvassa on entistä hauskempi kesä! Meihin ohjaajiin voi käydä tutustumassa lisää Kesäyrittäjä-sivustolla mutta naamat tulevat varmasti tutuiksi myös täällä blogin puolella sekä somekanavissa. Jos ikinä tulee mitään kysyttävää, niin meihin saa rohkeasti ottaa yhteyttä

Huomenna perjantaina käynnistetään homma kick off -tapahtuman merkeissä, jossa kaikki kesän 2017 kesäyrittäjät pääsevät tutustumaan toisiinsa ruuan, juoman ja pienten aktiviteettien merkeissä. Lähiviikkoina kannattaa muutenkin pysyä kuulolla, kun paljastuu, millaisia yrityksiä nuoret tänä kesänä ovat päättäneet laittaa pystyyn. Yksi asia on kuitenkin jo tässä vaiheessa varma: tästä tulee aivan eeppinen kesä!

nc3a4yttc3b6kuva-2017-05-18-kello-13-28-55.png

 

Kesäyrittäjäohjaajat,
Kristo, Marja, Sanna & Arttu