Unelmana luoda jotain uutta ja ihmeellistä

Suomalaiset haluavat mielellään ostaa laadukkaita, kotimaisia ja käsin tehtyjä tuotteita. Tänä kesänä Kesäyrittäjä-kampanjassa on mukana useampi rohkea yrittäjä, joiden yritysten ytimessä on itse tehdyt ja suunnitellut tuotteet. Yrittäjät ovat päässeet toteuttamaan unelmiaan tuomalla esiin omaa luovuuttaan ja kädentaitojaan sekä luomalla juuri sinulle jotain ihmeellistä, uutta ja uniikkia. Tutustutaanpas meidän kädentaitajiin nyt tarkemmin!

 Anu ja Nea Kesäyrittäjä-torilla kesäkuussa. 

Anu ja Nea Kesäyrittäjä-torilla kesäkuussa. 

Pikkuriikkinen Ompelimo - Anu

Pikkuriikkisen Ompelimon takana on vaatetusartesaaniksi opiskeleva Anu, jonka ompelimossa valmistuu ihania ja laadukkaita lastenvaatteita. Anu suosii paljon kotimaisia kankaita, kuosisuunnittelijoita ja pieniä vastuullisia kangasmyyjiä. Pikkuriikkisen Ompelimon tuotteissa yhtenä isoimpana inspiraation lähteenä on Anun oma 2-vuotias tytär.

Anu lähti yrittäjäksi, sillä se on kiehtonut häntä jo pitkän aikaa. Turvallisen palkkatyön jälkeen tyhjän päälle hyppääminen on vaatinut kuitenkin paljon rohkeutta. Yrittäjyyteen liittyvät opinnot ovatkin kasvattaneet tarvittavaa rohkeutta ja varmuutta yrittäjänä toimimiseen.

Parasta Anun mielestä yrittäjyydessä on ollut vapaus kokeilla omia ideoita ja vapaus määritellä itse omat työajat. Tähän mennessä parhaat muistot Kesäyrittäjä-kampanjasta löytyvät Kesäyrittäjä-torilta, jonka ilmapiiriä Anu kuvailee kannustavaksi ja rennoksi. Yllätyksiltäkään ei ole vältytty!

Pikkuriikkisen Ompelimon löydät osoitteesta www.pikkuriikkinenompelimo.fi, sekä sosiaalisesta mediasta @pikkuriikkinenompelimo.

 Pikkuriikkisen Ompelimon tuotteissa on käytetty kotimaisia kankaita, kuosisuunnittelijoita ja pieniä vastuullisia kangasmyyjiä. 

Pikkuriikkisen Ompelimon tuotteissa on käytetty kotimaisia kankaita, kuosisuunnittelijoita ja pieniä vastuullisia kangasmyyjiä. 

Jemmiina - Nea

Käsityöharrastaja Nean yritys Jemmiina valmistaa neulottuja ja virkattuja käsityötuotteita. Tuotteet on valmistettu laadukkaista langoista, jotka kestävät kulutusta, näyttävät hyvältä ja lämmittävät niin palelevia varpaita kuin vauvoja peiton alla vaunuissaan. Nean tuotteissa inspiraatiot syntyvät ihmisten tarpeista sekä tuotteiden käytännöllisyydestä.

Nea on aiemmin päässyt seuraamaan läheltä muutamien yrittäjien toimintaa erilaisissa työpaikoissa. Nämä kokemukset vaikuttivat Nean mukaan siihen, että hän ryhtyi yrittäjäksi. Lisäksi Nean kiinnostus yrittäjyyteen on ollut jo aiemmin suuri ja kampanjan avulla hän koki sen turvalliseksi. Yritysidea syntyi omasta harrastuksesta ja kysynnästä, joten kesäyritys oli oiva tapa päästä myymään omia tuotteita.

Parasta tähän mennessä Nean mielestä on ollut Kesäyrittäjä-tori, missä hän pääsi myymään tuotteitaan sekä kertomaan ihmisille omasta toiminnastaan ja taustoistaan. Myyminen käytännön tilanteissa ja kannustava ilmapiiri kehittivät entisestään hänen myynti- ja asiakaspalvelutaitojaan.

Nean yrityksen löytää Facebookista nimellä Jemmiina ja Neaan voi ottaa yhteyttä Facebookin kautta, sähköpostilla nea.vaaramaa@gmail.com tai puhelimella 0440300653.

 Jemmiinan tuotteet  lämmittävät niin palelevia varpaita kuin vauvoja peiton alla vaunuissaan. 

Jemmiinan tuotteet lämmittävät niin palelevia varpaita kuin vauvoja peiton alla vaunuissaan. 

 Anna-Sofia ja Hilma Kesäyrittäjä-torilla kesäkuussa.

Anna-Sofia ja Hilma Kesäyrittäjä-torilla kesäkuussa.

Hilma Ilona Art - Hilma

Hilma Ilonana Artin yrittäjänä toimii oululainen 24-vuotias kuvataiteilija ja luokanopettaja Hilma, joka päätti kokeilla tänä kesänä siipiään yritysmaailmassa myymällä itse suunnittelemiaan taidejulisteita. Jokaisen julisteen takana on jokin mielenkiintoinen tarina. Ne syntyvät tekijänsä tunteiden, ihmisten kertomusten tai kokeellisten projektien pohjalta. Töiden taustoista ja tarinoista voit lukea lisää Hilma Ilona Artin Instagramista.

Hilma lähti yrittäjäksi, koska halusi oppia lisää painotuotteiden valmistuksesta ja sosiaalisen median markkinoinnista. Myös mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja hyödyllisten kontaktien löytäminen tulevaisuuden varalle houkutteli. Paras kokemus tältä kesältä Hilmalla on ollut yhteistyö muiden nuorten yrittäjien kanssa. Hilma uskookin elämässä siihen, että yhdessä olemme enemmän. Yrittäminen vaatii nuorelta suurta rohkeutta ja vertaistuki on ollut korvaamaton apu yrittäjyyden polulla.

Hilma myy julisteitaan kesäyrittäjien tapahtumissa sekä Instagramin kautta. Lisäksi häneltä voi tilata yksittäisiä tilaustöitä, kuten sisustustauluja, kortteja tai graafista suunnittelua.  Niiden toteuttamisessa Hilma pyrkii hyödyntämään asiakkaansa henkilökohtaisia kokemuksia sekä inspiraatiokuvia.

Hilma Ilona Artin löytää Instagramista @hilmailona_art.

“Ota rohkeasti yhteyttä ja luodaan yhdessä jotakin uutta ja ihmeellistä." - Hilma

 Hilma Ilona Artin jokaisen julisteen takana on jokin tarina. 

Hilma Ilona Artin jokaisen julisteen takana on jokin tarina. 

Bellegrafia - Anna-Sofia

Bellegrafia on 17-vuotiaan Anna-Sofian yritys, joka valmistaa modernin kalligrafian keinoin erilaisia kortteja ja quotteja. Anna-Sofia kuvailee yrityksensä tuotteita tyylikkäiksi sekä uniikeiksi ja tuotteet seuraavat maailman trendejä. Inspiraationa Anna-Sofialla on etenkin sosiaalinen media sekä osuvat sanat - erityisen inspiroivaa on jokin mahtava lainaus, jota ei ole koskaan ennen kuullut.

Anna-Sofia lähti yrittäjäksi, koska halusi kokeilla omia siipiään, hyödyntää omia taitojaan sekä kehittää niitä entisestään. Yrittäjänä paras kokemus on ollut ehdottomasti se, kun hän sai ensimmäisen korttitilauksen toimitettua asiakkaille.

Anna-Sofian yrityksen löytää Instagramista ja Facebookista nimellä Bellegrafia.

 Bellegrafian valikoimassa on paljon modernilla kalligrafialla valmistettuja kortteja ja quotteja

Bellegrafian valikoimassa on paljon modernilla kalligrafialla valmistettuja kortteja ja quotteja

Izarafin Design - Sara

Saran yritys Izarafin Design valmistaa korvakoruja ja amiguruja, joita hän kuvailee uniikeiksi ja itsensä näköisiksi. Inspiraatiot ja ideat tuotteisiin lähtevät omasta luovuudesta sekä netistä.

Sara halusi yrittäjäksi, koska on myynyt omia käsitöitään jo aiemmin ja halusi nyt laajentaa asiakaskuntaansa, tuotevalikoimaansa sekä mahdollisuuksiaan. Paras oppi yrittäjyydessä on ollut, että aina kannattaa yrittää!

Saran yritykseen voi tutustua instagramissa @izarafin_design, jonka kautta tuotteita voi myös ostaa sekä tilata.

 Izarafin Designiltä löytyy uniikkeja ja tekijänsä näköisiä korvakoruja sekä amiguruja. 

Izarafin Designiltä löytyy uniikkeja ja tekijänsä näköisiä korvakoruja sekä amiguruja. 

MUOTOKUVIA - MILJA

Vuonna 1998 syntynyt arkkitehtiopiskelija Milja Leinonen piirtää muotokuvia käyttäen mallina asiakkaan lähettämää valokuvaa. Miljan muotokuvat antavat vaihtoehdon perinteiselle valokuvalle tuoden asiakkaalle tärkeät ihmiset ja eläimet taiteena kotien seinille. Myös vanhat ja kuluneet valokuvat, jotka eivät laadun puolesta kestäisi suurentamista, saa uudistettua uniikilla tavalla suurennetuksi piirustukseksi. Miljan tuotteilla on tyytyväisyystakuu: jos lopputulos ei ole asiakkaan mieleen, hänen ei tarvitse ostaa sitä.

Ennen Kesäyrittäjää Milja oli jo tehnyt tilaustöitä ja se innostikin hänet kokeilemaan yritystoiminaa muotokuvien ja oman osaamisen ympärille. Kesän aikana Milja on oppinut, miltä tuntuu olla itsentä pomo.

Miljan työt löydät Instagramista nimellä @artmilja. Helpoiten voit ottaa yhteyttä Instagramin yksityisviestillä (Directissä) tai laittamalla sähköpostia (milja.leinonen@gmail.com).

 Miljan tekemät muotokuvat toimivat persoonallisina lahjoina.

Miljan tekemät muotokuvat toimivat persoonallisina lahjoina.

Raamos - Katariina ja Emmi

Visuaalisen suunnittelun opiskelijat Katariina ja Emmi perustivat kesällä persoonallista sisustustaidetta myyvän yrityksen, Raamoksen. Yrityksen tuotteet ovat heidän mukaansa niin persoonallisia ja uniikkeja, ettei samanlaisia ihan heti löydä toiselta taiteilijalta. Yrityksen tuotevalikoima on laajentumassa myöhemmin avattavan nettikaupan myötä, josta tulee löytymään taidetta julisteista aina kangaskasseihin saakka. Inspiraatio tuotteisiin syntyy luonnosta, mytologiasta sekä erilaisista tarinoista ja niitä rohkeasti sekoittamalla.

Katariinan mukaan yrityksen perustamisen taustalla on halu kokeilla, miten ihmiset ottavat vastaan heidän tekemän taiteen ja printit. Myös mahdollisuus tuoda oma osaaminen esille houkutteli. Tältä kesältä paras opetus on ollut omaan itseensä uskominen - mahdottomaltakin tuntuvasta esteestä voi selvitä!

Raamoksen löytää Instagramista käyttäjänimellä @raamosart ja nettikauppa tulee aukeamaan lähitulevaisuudessa. Korvat ja silmät kannattaa siis pitää auki!

 Raamosartin tuotteiden i nspiraatio syntyy luonnosta, mytologiasta sekä erilaisista tarinoista ja niitä rohkeasti sekoittamalla.

Raamosartin tuotteiden inspiraatio syntyy luonnosta, mytologiasta sekä erilaisista tarinoista ja niitä rohkeasti sekoittamalla.

Nämäkin yrittäjät sinulla on mahdollisuus tavata Kesäyrittäjä❤️️Valkea -tapahtumassa kauppakeskus Valkean kesäkadulla lauantaina 21.7. klo 12-16. Tule katsomaan, hypistelemään ja kuuntelemaan tuotteiden tarinoita lisää!